TURUN MUSIIKKIJUHLAT TUO TAITEIDEN YÖNÄ SAMULI PUTRON LOGOMOON JA JOUSIDUON RUISSALON PITSIHUVILAAN
26.07.2024
Kuva: Tero Ahonen
Turun Taiteiden yö koittaa jälleen 15.8. Turun musiikkijuhlat osallistuu tapahtumaan erityisesti jousimusiikilla, kun jouset nähdään sekä Samuli Putron että Ruissalon Villa Leppäniemen konserteissa. Villa Leppäniemen konserttivieraat pääsevät poikkeuksellisesti kurkistamaan yleisöltä suljettuun pitsihuvilaan.
Turun musiikkijuhlat (TMJ) osallistuu tänäkin vuonna Turun Taiteiden yöhön, joka koetaan tänä vuonna jo 35. kerran. TMJ järjestää kolme konserttia kahdessa eri sijainnissa tapahtumapäivänä: Samuli Putro: 10 + 10 = 20 sekä Pitsihuvilan syleilyssä -konsertit.
Samuli Putro juhlistaa 20-vuotista soolouraansa vuonna 2024 kiertueella ympäri Suomen. Osana juhlavuottaan Putro nähdään Logomon Teatrossa ainutlaatuisella jousikokoonpanolla. Konsertissa kuullaan läpileikkaus Putron urasta aina Elämä on juhla -kappaleesta viimeisimpään, Ikävä mummoa -albumin hitteihin.
”Samuli Putron konsertista on tulossa upea. Meillä on juhlaviikoilla joka vuosi klassisen musiikin ytimestämme poikkeavia esiintymisiä, mutta meille on tärkeää, että taiteilija ja kokoonpano toimivat osana juhlaviikkoja ja portfoliotamme. Putron konsertti solahtaa täydellisesti osaksi juhlaviikkoja, koska hän esiintyy poikkeuksellisesti jousisäestyksellä. Jousia nähdään myös Villa Leppäniemen konserteissa, joten yhdessä Taiteiden yön konsertit toimivat yhtenä kokonaisuutena. Ja tietenkin myös laajemmin osana itse juhlaviikkoja”, TMJ:n myynti- ja markkinointipäällikkö Eveliina Salminen avaa konserttien taustoja.
Villa Leppäniemi on OP Turun Seudun omistama pitsihuvila Ruissalossa. Huvila on restauroitu alkuperäiseen loistoonsa vain muutama vuosi sitten ja on nykyisin pankin edustuskäytössä. Taiteiden yönä huvilan ovet kuitenkin avautuvat muulle yleisölle, kun huvilassa järjestetään kaksi Turun musiikkijuhlien konserttia. Konsertissa esiintyvät viulisti Rebecca Roozeman ja sellisti Artturi Aalto.
OP Turun Seudun muutos- ja kehitysjohtaja Irma Hyvärinen on ollut merkittävä tekijä Villa Leppäniemen konsertin toteutumisen takana. ”Hienoa, että voimme tarjota Villa Leppäniemen Turun Musiikkijuhlien kotikonserttipaikaksi. Korona siirsi alkuperäisiä suunnitelmia, mutta nyt vihdoin tämä toteutuu. On mukava avata huvilan ovet musiikin ystäville. Odotan innolla jousimusiikin ja nuorten lahjakkaiden soittajien luomaa tunnelmaa, jolle huvilan miljöö ja lähellä oleva luonto antaa oman täydennyksensä”, hän kommentoi.
Turun musiikkijuhlien konsertit Taiteiden yönä:
Samuli Putro 10 + 10 = 20 klo 19 Logomon Teatrossa
Pitsihuvilan syleilyssä klo 15 & 18 Villa Leppäniemessä
Liput osoitteesta tmj.fi.
Taiteiden yön konsertit ovat osa Turun musiikkijuhlien juhlaviikkoja 2024. Juhlaviikot koittavat 8.8.–29.8. ja ohjelma on kokonaisuudessaan nähtävissä osoitteessa tmj.fi.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Eveliina Salminen, myynti- ja markkinointipäällikkö, Turun musiikkijuhlat
eveliina.salminen@tmj.fi / +358 (0)40 524 5531