Turun musiikkijuhlat tunnetaan rohkeudestaan sekä kansainvälisten taiteilijoiden tuomisesta Turkuun. Tänä vuonna musiikkijuhlilla nähdään 23.8.2023 maailmankuulu viuluvirtuoosi Anne-Sophie Mutter yhdessä Mutter’s Virtuosi -kamariorkesterin kanssa.
Anne Sophie-Mutter esittää yhdessä Mutter’s Virtuosi -kamariorkesterin kanssa Turun musiikkijuhlilla J.S. Bachin a-molliviulukonserton ja Brandenburgilaisen konserton nro 3 G-duuri sekä niin ikään barokkimusiikin helmiin kuuluvan Francesco Maria Veracinin viulukonserton D-duuri. Yli 30 teosta kantaesittänyt Mutter tuo myös ensi kertaa Suomeen edesmenneen miehensä, kapellimestari-säveltäjä André Previnin Noneton vuodelta 2014. Illan kruunaa Mozartin aikalaisen, Karibialla senegalilaisorjan poikana syntyneen, mutta lahjakkuutensa myötä merkittävään asemaan kohonneen Joseph Bolognen, Chevalier de Saint-Georgen viulukonsertto A-duuri op. 5/2.
Anne-Sophie Mutter on aikamme kysytyimpiä ja arvostetuimpia viulisteja. Hän on tehnyt pitkän uran ja ollut vuosikymmeniä maailman huipulla. Hän on ikonisimpia viulisteja, joita tiedämme ja monet pitävät häntä maailman parhaana. Virtuosi on hänen säätiönsä alaisuudessa toimiva kamariorkesteri.
For me the violin was the greatest discovery of my life and has remained to this day, kertoo Anne-Sophie Mutter.
CV sekä lisää tietoja Anne-Sophie Mutterista: https://www.anne-sophie-mutter.de/en/
Lyhyitä videoita ja tunnelmapaloja: https://www.instagram.com/anne_sophie_mutter/
Turun musiikkijuhlat on saanut yksilöidysti tämän konsertin tuottamiseen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä avustuksen.
Lisätiedot (etunimi.sukunimi@tmj.fi):
Toimitusjohtaja Laura Päiviö-Häkämies
Myynti- ja markkinointipäällikkö Eveliina Salminen
Tuotantopäällikkö Maaria Toskala