TURKU LOVE -ulkoilmakonsertti järjestetään suunnitelmien mukaan Turun uudella kauppatorilla 12.8.2023. Turun musiikkijuhlien yhteistyökumppaneina ovat muun muassa Turun Ydinkeskustayhdistys, Turun kaupungin tapahtumat ja Puolalan koulun lapsi- ja nuorisokuorolaiset.
Turun musiikkijuhlat haki rahoitusta, koska festivaali halusi kahden pandemiavuoden jälkeen ja maailmanpoliittisesti jännitteisen tilanteen keskellä tuoda kaikki turkulaiset keskustaan uudelle remontoidulle Kauppatorille SUOMI LOVE:n pohjalta suunnitellun Turku Love -konsertin ympärille.
Konsertin alkupuolella kuullaan koko perheelle (ennen kaikkea lapsiperheille) suunnattu Laulavat tiedekysymykset -konsertti. Lauluntekijä Suvi Isotalo sävelsi ja sanoitti tiedekysymyksiin perustuvat levyn laulut ja kutsui upeita artisteja ja muusikoita tulkitsemaan lauluja. Albumi oli ehdolla Emma-Gaalassa vuoden albumiksi lasten musiikin kategoriassa ja Suvi Isotalo sai Jellonagaalassa Vuoden tulokas -palkinnon. Turussa on tarkoitus kuulla albumin musiikkia ja yhtyettä avustavat suunnitelman mukaan Puolalan musiikkiluokkien lapsi- ja nuorisokuorolaiset.
Toisella puoliskolla kuullaan Suomi Love -sarjasta tuttujen Osmo Ikosen ja Johanna Iivanaisen sekä Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen rakentama Turku Love -kokonaisuus, joka puhuttelee varmasti vauvasta vaariin ja eri puolilla Turku asuvia ihmisiä. Konsertin tarkoitus on luoda yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä iloa kaikille turkulaisille kahden pandemiavuoden jälkeen, rohkaisten ihmisiä jälleen kokoontumaan musiikin ja kulttuurin ympärille.
Edelleen Turun musiikkijuhlat haluaa strategiansa mukaisesti kehittää Turun vetovoimaa ja elävöittää keskustaa. Suomen vanhimpana kaupunkina Turku on rohkea edelläkävijä ja lähes 200 vuotta sitten Turun palossa tuhoutunut kauppatori on kokenut valtavan muodonmuutoksen, jota konsertti osaltaan juhlistaa.
Konsertti on osa Turun musiikkijuhlien vuoden 2023 ohjelmaa ja toteutetaan yhteistyössä Turun Ydinkeskustayhdistyksen ja Turun kaupungin suurtapahtumien kanssa.
TMJ:n mielestä hankkeen ajatus tukee Turku 2029 -säätiön tavoitteita ja edistää kaupungin vetovoiman ja pitovoiman kehittämistä matkalla suureen 2029 -juhlavuoteen eli kun Turku täyttää 800 vuotta.
Kerromme lisää suunnitelmien täsmentyessä kohti kesää 2023.