Edward Elgar ei vielä 1890-luvulla saavuttanut suurempaa menestystä säveltäjänä. Opettamisen ja harrastajaorkesterien johtamisen ohessa syntyi kuitenkin mm. Serenadi jousiorkesterille e-molli, op. 20, jonka hän viimeisteli maaliskuussa 1892 lahjaksi vaimolleen kolmivuotishääpäivänä. Eräänlaisena varhaisversiona serenadi lienee esitetty jo 1888 nimellä Kolme luonnosta jousille (Three Sketches for Strings). Sen osat olivat Spring Song (Kevätlaulu), Elegy ja Finale, mutta sittemmin käsikirjoitus on kadonnut jäljettömiin.

Serenadi jousiorkesterille esitettiin julkisesti vasta 1896 Belgiassa ja sai Britannian-ensiesityksensä 1899. Tämän jälkeen se on hiljalleen noussut yhdeksi säveltäjänsä rakastetuimmista. Kolmiosainen, 12-minuuttinen teos soljuu valloittavan mutkattomasti eteenpäin.

Ensimmäisessä Allegro piacevole (Miellyttävän nopeasti) -osassa voi kuvitella kevään puhkeavan kukkaan raikkaan 6/8-rytmin tahdissa. Hitaampi Larghetto-osa tarjoaa yhden Elgarin hienoimmista melodioista, kun viulujen kerronta lyhyen johdannon jälkeen puhkeaa kukkaan. Finaali keinahtelee hyväntuulisesta ja palaa ensimmäisen osan teemaan vielä ennen lempeää sulkeutumistaan. Säveltäjä oli teokseensa ilmeisen tyytyväinen ja totesikin eräässä kirjeessään sen kolmesta sopusuhtaisesta osasta: ”I like ’em (the first thing I ever did)”.

Wolfgang Amadeus Mozart sai usein musiikkinsa kuulostamaan vaivattomalta ja kepeältä, mutta ihaili vanhojen mestarien, kuten J.S. Bachin, kontrapunktitaitoa. Vuodelta 1783 on säilynyt kiihkeää ”Sturm und Drang” -tyyliä mukaileva fuuga kahdelle pianolle, jonka Mozart viisi vuotta myöhemmin sovitti jousille ja lisäsi siihen dramaattisen hitaan johdannon. Teokselle ei ole tiedossa tilaajaa, mutta musiikkikustantaja F.A. Hoffmeister julkaisi nuotin tuoreeltaan.

Adagio ja fuuga c-molli (K. 546) ei äkkiseltään kuulosta tyypilliseltä Mozartin teokselta, mutta kiinnostus moniääniseen musiikillisten linjojen sommitteluun tuli hänen tuon ajan töissään useasti esille. Fuugateema käännöksineen ja sen limittyminen moninkertaisesti itsensä kanssa edustaa tekniikkaa, jota Mozart hioi huippuunsa aina Jupiter-sinfonian kuuluisaan finaaliin saakka.

Kuten Mozart otti mallia edellisiltä sukupolvilta, niin myös tulevat sukupolvet häneltä. Ludwig van Beethovenin jäämistöstä löytyy tarkkaan jäljennetty kopio Mozartin c-mollifuugasta, jonka taituruutta hän selvästi ihaili ja vei edelleen eteenpäin omiin suuriin fuugiinsa.

Samuel Barber sävelsi ainoaksi jääneen jousikvartettonsa vuosina 1935–36. Hän aavisti heti rauhallisin askelin yhä ylöspäin kipuavan hitaan osan mahdollisuudet ja sovitti sen jousiorkesterille nimellä Adagio for Strings. Arturo Toscanini johti teoksen kantaesityksen vuonna 1938, minkä jälkeen se on vakiinnuttanut paikkansa amerikkalaisen taidemusiikin klassikkona.

Adagion säestämänä on vietetty niin Albert Einsteinin kuin Grace Kellyn hautajaisia, ja sillä on vakiintunut paikkansa surumusiikkina maailmaa järkyttäneiden tapahtumien jälkeen. Kolme vuosikymmentä sävellyksen syntymisen jälkeen vuonna 1967 Barber muotoili siihen sanat latinankielisestä Agnus Dei -messutekstistä ja laati sovituksen sekakuorolle. Syyskuussa 2021, kahden vuosikymmenen takaisten World Trade Centerin terrori-iskujen muistoksi, Lontoon Proms-festivaalin päätöskonsertissa kuultiin myös sovitus, joka yhdistää alkuperäisen jousiorkesteriteoksen Agnus Dein sanoihin.

Adagio rakentuu hitaasti, punoen yksinkertaista melodialinjaansa kuin rukousnauhaa. Tunteiden paino kasaantuu huipentavaan sointuun korkeuksissa, loppusointujen tasaantuessa alun kertauksen myötä hiljaisuuteen. Musiikillisten keinovarojen rajallisuus kasvaa voimaksi, joka kanavoi voimakkaita tunteita kulttuurirajat ylittävällä, yleisinhimillisellä tavalla.

Lauri Mäntysaari

Kirkkomusiikki on ollut keskeinen osa säveltäjäntyötäni oikeastaan urani alusta lähtien. Kuorolaulajana tunnen klassisen repertoaarin ja olen sitä mieltä että tradition tulisi myös jatkua uusien teosten myötä. Requiem, sielunmessu, on kirkkomusiikin sävellysmuodoista suosituimpia mutta kestää myös yhä uudet tulkinnat, ajatellaan vaikkapa sellaisten säveltäjien kuin Benjamin Brittenin, Joonas Kokkosen ja Krzysztof Pendereckin upeita teoksia. Niistä on tullut myös yleisön suosikkeja lähes Mozartin tai Faurén requiemien tapaan.

Requiemien säveltäjät ovat olleet tekstivalinnoissaan usein varsin luovia: katolista sielunmessun tekstiä on saatettu käyttää vain osittain tai sen lomaan on sijoitettu lyriikkaa kuten esimerkiksi Brittenin War Requiemissä. Brahmsin Ein Deutsches Requiem on erityistapaus sekä esityskielensä että raamatunkohtiin perustuvan tekstinsä takia.

Itse päädyin yksinomaan perinteisen, latinankielisen tekstin säveltämiseen. Käytän sitä kuitenkin laajalla asteikolla semanttisesta ja tulkinnallisesta tarkkuudesta aina foneemien, toisin sanoen sointivärin tasolle. Näin teksti vaikuttaa teoksessa sekä sisällöllisesti että osana sen musiikillista materiaalia, minkä taas ajattelen tarjoavan kuulijalle mahdollisuuden requiemin viestin ymmärtämiseen ja kokemiseen niin älyllisesti kuin tunteenkin kautta.

Requiemini kokoonpanoon kuuluu kaksi solistia (korkea nais- ja matala miesääni), sekakuoro ja sinfonietta-tyyppinen orkesteri. Teoksen yksitoista osaa muodostavat toivoakseni selkeästi etenevän ja kuulijaa inspiroivan musiikillisen kertomuksen.

Olen omistanut teoksen edesmenneiden rakkaiden muistolle.

Olli Kortekangas

Olli Kortekangas (s. Turussa 1955) opiskeli sävellystä Einojuhani Rautavaaran ja Eero Hämeenniemen johdolla Sibelius-Akatemiassa vuosina 1974–1981 ja jatkoi opintojaan Dieter Schnebelin johdolla Länsi-Berliinissä. Syksyllä 1985 hän opiskeli Roger Reynoldsin johdolla San Diegossa. Kortekangas on itse työskennellyt opettajana mm. Espoon musiikkiopistossa, Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa sekä mestarikursseilla kotimaassa ja ulkomailla. Vuosina 1997–2007 Kortekangas toimi Oulu Sinfonian nimikkosäveltäjänä.

Olli Kortekankaan teosluettelossa on noin 160 sävellystä miniatyyreistä orkesteriteoksiin ja oopperoihin. Hän on aina ollut erityisen kiinnostunut ihmisäänestä, vokaalimusiikista ja musiikkiteatterista. Hänen keskeistä tuotantoaan ovat lukuisat kuoroteokset ja neljätoista oopperaa, mm. Grand Hotel (1985), Messenius ja Lucia (2005), Isän tyttö (2007), Oma vika (2015), Veljeni vartija (2017), Ende und Beginn (2021) ja Isfåglarna (2023). Kortekankaan uraan mahtuu myös runsaasti instrumentaalimusiikkia, mm. konserttoja, kamarimusiikki- ja sooloteoksia ja viimeaikaisena kiinnostuksen kohteena sävellyksiä periodisoittimille.

Kortekangas on säveltänyt tilausteoksia moniin Euroopan maihin sekä Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Japaniin ja Australiaan. Viime vuosien merkittävimpiä ulkomaisia kantaesityksiä ovat olleet Washingtonissa kantaesitetty oratorio Seven Songs for Planet Earth (2011), Minnesota Orchestran tilaama Migrations mezzosopranolle, mieskuorolle ja orkesterille (2014) ja virolaissuomalainen yhteistyöproduktio Piir (2024). Kotimaisista kantaesityksistä mainittakoon Oulu Sinfonian tilaama Klarinettikonsertto (2014), Helsingin kaupunginorkesterin tilaama laulusarja Songs of Meena (2020) ja Saimaa Sinfoniettan tilaama Kitarakonsertto (2024). Tällä hetkellä Kortekangas työskentelee kansainvälisen, Oslossa 2027 ensi-iltansa saavan etruskiaiheisen tanssiteatteriproduktion parissa.

Olli Kortekankaalla on mittava urkumusiikin tuotanto, mm. konsertto, neljä sonaattia ja lukuisia pienimuotoisempia teoksia sekä kirkolliseen että konserttikäyttöön. Hän on säveltänyt myös useita laajoja sakraaliteoksia. Naantalin Musiikkijuhlilla kantaesitettiin 2011 De virtute in virtutem – Pyhiinvaeltajan lauluja ja 2017 laaja VIA-oratorio. Kesällä 2019 sai Isonkyrön vanhassa kirkossa ensi-iltansa kirkko-ooppera Elämänkuvat. Uudessakaupungissa 2021 kantaesitettyä Ende und Beginn -kirkko-oopperaa on sittemmin esitetty eri puolilla Suomea, ja kesällä 2024 se sai Viron ensi-iltansa Tallinnassa. “Tunnustukseton vespermusiikki” Vähän ennen yötä kolmelle lauluäänelle ja uruille kantaesitettiin 2023 ja versio suurelle kuorolle ja uruille 2025.

Olli Kortekangas on saanut mm. Prix Italia -kilpailun erikoispalkinnon, Salzburgin kaupungin oopperapalkinnon, Teosto-palkinnon, Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinnon ja Suomen Musiikkikustantajien myöntämän vuoden 2015 taidemusiikin säveltäjän palkinnon. Muita huomionosoituksia ovat olleet Espoo-mitali ja valinta Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi Naantalissa 2011. Vuonna 2022 Ende und Beginn -oopperalle myönnettiin Turun arkkihiippakunnan Arkkipooki-kunniakirja.

Kortekangas on maineikkaan nykymusiikkiyhdistyksen Korvat auki ry:n perustajajäsen. Hänen lukuisista järjestö- ja asiantuntijatehtävistään vuosien varrelta mainittakoon jäsenyys Suomen Säveltäjät ry:n, Kirkkomusiikin säveltäjät ry:n ja Teoston johtokunnissa, Paulon Säätiön hallituksessa, valtion musiikkitoimikunnassa sekä virsikirjan suomenkielisessä lisävihkotyöryhmässä. Vuosina 2023–25 Kortekangas toimi Pohjoismaisen kulttuurirahaston asiantuntijana.

Olli Kortekangas asuu ja työskentelee Helsingissä ja Naantalin Rymättylässä.