CELLOMANIA

Cellomania on suomalaisten huippusellistien Jaani Helanderin ja Lukas Stasevskijn muodostama duo, joka soittaa omien sävellystensä lisäksi covereita niin pop- ja rockmusiikista, kuin peli- ja elokuvamusiikistakin. Heidän energinen esiintymisensä on valloittanut yleisöjä vuodesta 2019 alkaen, jolloin aikoinaan Sibelius-Akatemiassa tavanneet kaverukset päättivät laittaa sellojensa ja soittotaitonsa rajat testiin tekemällä sovituksia rakastamastaan musiikista yli genrerajojen. Yhtyeen ensiesiintyminen oli kesällä 2020 Helsingin Allas Sea Poolin lavalla, ja esikoisalbumi Mania Unleashed julkaistiin seuraavana vuonna.

Syksyllä 2022 Cellomania avasi Pohjoismaiden Neuvoston palkintojenjakotilaisuuden Helsingin Musiikkitalossa Helanderin tilaussävellyksellä Festive Anthem, ja esitys televisioitiin kaikkiin Pohjoismaihin. Cellomania julkaisi keväällä 2023 singlen Towards the New Horizon, jossa sellot yhdistyvät Petteri Mäkiniemen soittaman Ginetten ja Tuomas Ahvan elektronisten rumpujen ja äänimaailmojen kanssa. Loppuvuodesta 2023 yhtye palasi akustisille juurilleen singlellä Spectrum of Light.

Cellomanian musiikkia on striimattu Spotifyssa lähes 300 000 kertaa. Yhtye soitti tähän asti suurimman konserttinsa Tampere-talossa 4.5.2024 saaden seisovat suosionosoitukset. Elokuussa 2024 Cellomania esiintyi Mikkelin musiikkijuhlilla Lukas Stasevskijn Sodan sellisti -kirjatilaisuudessa.

Taiteilijan tapahtumat

07.02.2025 On My Way To SHIFT