Aurora: Puusaari-Rysä-Fräki Trio

Mel Bonis: Soir – Matin opus 76 (1907)

”Luulin, että hän on mies, en tiennyt naisen osaavan säveltää näin!” totesi säveltäjä Camille Saint-Saëns kuultuaan Mélanie Bonis’n (1858–1937) pianokvarteton. Bonis’n säveltäjän ura kohtasi aikakauden säveltäjänaisille tyypillisiä vaikeuksia. Bonis sai tukea ja kannustusta monilta musiikkielämän vaikuttajilta – ilman sitä hänen vanhempansa eivät olisi päästäneet tytärtään edes pianotunneille. Bonis pääsi opiskelemaan Pariisin konservatorioon, mutta kuultuaan rakkaussuhteesta laulaja, runoilija, journalisti Amédée Hettichin kanssa Bonis’n vanhemmat vaativat tytärtään eroamaan konservatoriosta.  Sen sijaan perheenäidin status vauraan vanhemman tehtailijan rouvana kelpasi.

Suhde nuoruudenrakkaus Hettichiin kuitenkin voimistui vuosien jälkeen ja Bonis palasi säveltämisen pariin. Seurauksena oli paitsi innoittunut yhteistyö musiikin ja runouden parissa, myös perhetragedia: yhteinen salattu tytär, johon Bonis’n poika myöhemmin rakastui syvästi. Tässä vaiheessa salaisuudet oli pakko paljastaa, eikä tämä sisaruspari tietenkään voinut koskaan saada toisiaan.

Pseudonyymillä Mel Bonis sukupuoltaan häivyttäneen Bonis’n sävellysluettelossa on yli 300 teosta, pääosin lauluja ja kamarimusiikkia, mutta myös orkesteriteoksia ja yksi messu. Pianotrio Soir – Matin (Ilta – Aamu) op. 76 vuodelta 1907 edustaa Bonis’n ranskalaista romantiikkaa ja impressionismia kohti taipuvaa sävelkieltä raukean romanttisen Illan ja lempeästi keinuvan Aamun sunnuntaisissa tunnelmissa.

Maria Puusaari

Osmo Tapio Räihälä: Temptations (2017)

Kirjoitin pianotrion Temptations konserttisarjaan, jolla trio Fräki-Puusaari-Rysä juhlisti Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Ohjelma koostui sadan vuoden aikana Suomessa sävelletyistä pianotrioista, ja koska mukana oli Viimeiset kiusaukset -oopperan säveltäjän Joonas Kokkosen (1921-96) varhainen pianotrio, konserttisarjan otsikoksi tuli Ensimmäiset kiusaukset. Sarjan konsertteja esitettiin juhlavuoden aikana ympäri Suomea. Konserttisarjan otsikko antoi minulle idean teoksesta, joka käsittelisi kiusauksia kolmessa taitteessa. Kevättalvella 2017 valmistuneen trion ensimmäinen taite on nimeltään Honey Trap, ja sen esitysohje molto insettuoso – hyönteismäisesti. ”Hunaja-ansa” voi tietysti olla hyönteisiä houkutteleva lihansyöjäkasvi, mutta myös eroottinen houkutin, jolla poliitikkoja, liikemiehiä ja muita vaikuttajia vietellään kiristysansaan. Toinen taite on levoton Corryvreckan. Sen nimi tulee Sisä-Hebrideillä vellovasta pyörteestä, joka vuosisatojen ajan on haastanut lukuisia merenkävijöitä purjehtimaan suoraan sen halki. Corryvreckanin alta löytyvien hylkyjen määrää ei kukaan liene laskenut… Viimeinen taitteista on nimeltää Birds of Paradise, ja sen esitysohje on molto uccelloso, eli hyvin lintumaisesti. Siinä ei näennäisesti ole päämäärää eikä muotoa, vain sirkutusta ja pöyhistelyä puiden oksistoissa ja latvoissa. Mutta mikä paratiisilintujen komeilun päämäärä onkaan, ellei kutsua kumppania, rakennella houkutuksia..?

Osmo Tapio Räihälä

Dora Pejačević: Trio (1910)

Maria Theodora Paulina (Dora) Pejačević (10. syyskuuta 1885 Budapest, Itävalta-Unkari – 5. maaliskuuta 1923 München, Saksa) syntyi kroatialaiseen aatelissukuun, jolla oli linna Našicessa. Hän opiskeli musiikkia Zagrebissa, Dresdenissä ja Münchenissä, mutta hän oli paljolti itseoppinut. Hän asui eri puolilla Eurooppaa, ja ensimmäisen maailmansodan aikana hän osallistui haavoittuneiden hoitoon Našicessa.

Pejačević julkaisi vain muutamia teoksiaan, mutta niitä esitettiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Hänen suurimuotoisiin orkesteriteoksiinsa kuuluvat pianokonsertto g-molli op. 33 ja sinfonia op. 41. Kun sinfonia kantaesitettiin kokonaisuudessaan Dresdenissä vuonna 1920, yleisö yllättyi, kun säveltäjäksi osoittautui nainen; sinfoniaa verrattiin Pjotr Tšaikovskin musiikkiin. Lisäksi Pejačević sävelsi laulumusiikkia sekä piano- ja kamarimusiikkia.

Pejačević avioitui vuonna 1921 Ottomar von Lumben kanssa. Hän kuoli lapsivuoteeseenesikoispoikansa Theon syntymän jälkeen.

1930-luvulla Pejačevićin musiikki alkoi painua unhoon, ja vasta Koraljka Kos’in elämäkerta, joka ilmestyi alun perin vuonna 1982, nosti hänet kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteeksi. 2000-luvulla hänen teoksiaan on alettu julkaista ja levyttää.

Toinen trio C-duuri viululle, sellolle ja pianolle op. 29 (1910) on kypsä sävellys, jossa on hyvin muotoiltu kamarimusiikillinen rakenne ja tyyli. Temaattisen ja motiivisen tiivistymisen voima on vaikuttava, varsinkin ensimmäisessä ja viimeisessä osassa. Lyhyt painokas motiivi on erityisen korostunut, ja pakkkomielteen tavoin useasti toistuva. Kehittelyjaksoissa äänen polyfoninen tekstuuri ja tiheys yhdistyvät rajuihin harmonioihin ja ”odottamattomiin” intervalleihin: ilmaisu ylittää musiikillisen idioomin ulkoisen houkuttelevuuden tason. Pianoa käytetään usein tapahtumien keskeisenä instrumenttina ja lähtökohtana; kylläinen sointi ja värikkäästi käytetty kromatiikka kuvaavat sen tekstuuria, joka on myös virtuoosisten elementtien läpäisemä.

Koraljka Kos & Eeva Rysä