SILJAMARI HEIKINHEIMO

Siljamari Heikinheimo on viulisti ja oopperaohjaaja. Ohjaajana Heikinheimo on työskennellyt ohjaaja Stefan Herheimin ohjaustiimissä Düsseldorfin Deutsche Oper am Rhein –oopperatalossa ja Berliinin Komische Operassa sekä apulaisohjaajana Suomen Kansallisoopperassa. Hänen ohjaamansa Bèla Bartòkin Herttua Siniparran Linna, Kurt Weillin Seitsemän Kuolemansyntiä ja Toscan muotokuva ovat saaneet ensi-iltansa Rauma Festivossa. Rauma Festivon tilaama, Heikinheimon ohjaama, Sampo Kasurisen säveltämä ja Aina Bergrothin käsikirjoittama Trapped Butterfly reflektoi ikonisen oopperan perintöä ja teos kantaesitettiin kesällä 2023 Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalilla, Meidän Festivaalilla ja Rauma Festivossa. Metropolian oopperakoulutus kantaesitti keväällä 2024 Heikinheimon ohjauksen Joonas Pohjosen kamarioopperasta Tiimi.

Viulistina Heikinheimo esiintyy kamari- ja orkesterimuusikkona, solistina, sekä näyttämötaidetta ja musiikkia yhdistävissä produktioissa. Heikinheimo oli RSO:n jäsen vuosina 2012–2016 ja nykyisin hän vierailee pohjoismaisissa orkestereissa konserttimestari- ja äänenjohtajatehtävissä. Heikinheimo on vakiovieras monilla musiikkijuhlilla, ja lisäksi hän on nauhoittanut useita suomalaisia viulu- ja kamarimusiikkiteoksia Yleisradiolle.

Heikinheimo toimii Rauma Festivon taiteellisena johtajana ja on Soivat Kirjat –konserttisarjan taiteellinen suunnittelija. Vuodesta 2020 hän on toiminut viulunsoiton lehtorina Turun AMK:n Taideakatemiassa.

Taiteilijan tapahtumat

08.06.2024 Toscan muotokuva