Chorus Iucundus, eli ”Juccis” on musiikkilukion kamarikuoro, jossa laulajia on noin 30. Kuoro laulaa kaikenlaista musiikkia laidasta laitaan; renessanssimadrigaaleista popmusiikin sovituksiin. Chorus Iucundus on ollut mukana mm. Kirmo Lintisen Fitness-barokkioopperassa, Marko Aution Logicomix-sarjakuvaoopperassa, pitämässä workshoppia Haagin konservatorion kuoronjohdon opiskelijoille, sekä esiintymässä reformaation merkkivuoden valtakunnallisessa pääjuhlassa.
Chorus Iucundus palkittiin Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa 2015 kahdella kultaleimalla, keväällä 2016 kuoro sijoittui toiseksi ”Suomen paras koulukuoro” –kilpailussa Espoossa ja syksyllä 2018 Chorus Iucundus sai Derryn kansainvälisillä kuorofestivaaleilla Pohjois-Irlannissa erityispalkinnon parhaasta vanhan musiikin tulkinnasta.
Keväällä 2025 Juccis edusti Suomea ”Let the Peoples Sing” -kuorokilpailun lapsi- ja nuorisokuorosarjassa. Juccis valittiin myös Erik Fordell -kuorokilpailun finaaliin 2025 äänitekarsinnan perusteella.
Juccis esiintyy ahkerasti Turussa ja lähiseudulla, ja tekee aktiivisesti yhteistyötä mm. Vaskivuoren ja Sibelius-lukion kamarikuorojen kanssa.
Kuoroa johtaa Timo Lehtovaara.