Aino Parikka

AINO PARIKKA

Aino Parikka on turkulainen klarinetisti ja musiikkipedagogi, joka viettää tällä hetkellä välivuotta freelancerina ennen jatko-opintoihin hakeutumista. Hänen opettajinaan ovat toimineet Outi Heiskanen, Tuomas Takala sekä Matteo Mastromarino, ja hän on hakenut oppia myös Andreas Sundénilta. Parikka on opintojensa ohella työskennellyt mm. Laivaston soittokunnassa sekä teatterimuusikkona, ja viime vuonna hän suoritti ensimmäisenä puhallinsoittajana työharjoittelun Turun filharmonisessa orkesterissa.

Parikka on aktiivinen kamarimuusikko ja keikkailee Trio Usvan sekä Puhallinkvintetti Otavan vakituisena jäsenenä. Esiintyjänä Parikka suhtautuu erityisen intohimoisesti säveltäjänaisten teosten etsimiseen ja esittämiseen, sekä nuorten säveltäjien kanssa työskentelyyn. Kesällä 2026 hän kantaesitti Amanda Onnelan kanssa yhteistyössä syntyneen tilausteoksen ”Utopioita” sooloklarinetille ja live-elektroniikalle. Solistina Parikka on esiintynyt mm. Turun filharmonisen orkesterin Nuorten solistien konsertissa vuosina 2020 sekä 2024.

Muusikkona ja opettajana toimimisen lisäksi Parikka työskentelee erilaisissa tuotannollisissa tehtävissä, joista viimeisin oli RSO:n elokuussa esittämä Le Grand Macabre -ooppera Helsingin Juhlaviikoilla sekä Berlin Musikfest:llä.

Syyskaudella Parikkaa voi kuulla ensimmäistä kertaa Akademiska Orkesternin solistina 8.12. järjestettävässä konsertissa.

Taiteilijan tapahtumat

  • Previous ProjectMaria Männikkö

  • Next ProjectAlma Meretoja