
Program
Mika Kares, sång
Nicholas Pulkkinen, piano
FREDRIK PACIUS (1809–1891):
Maamme (text: Paavo Cajander)
TRAD.
Yksi ruusu on kasvanut laaksossa (text: Kaarle Krohn)
WOLFGANG AMADEUS MOZART (1756–1791):
Osminin laulu (text: okänd)
TAPIO RAUTAVAARA (1915–1979):
Sininen uni (text: P. Mustapää)
REINO HELISMAA (1913–1965):
Päivänsäde ja menninkäinen (text: Reino Helismaa)
GERHARD MOHR (1901–1979):
Meksikon pikajuna (text: Reino Helismaa)
TRAD.
Karjalan kunnailla (text: Valter Juva)
GEORGES BIZET (1838–1875):
Toreador (text: Tauno Pylkkänen)
JERRY BOCK (1928–2010):
Rikas mies jos oisin (text: Esko Estelä)
OSKAR MERIKANTO (1868–1924):
Itkevä huilu (text: Larin-Kyösti)
SAMMY FAIN (1902–1989):
Niin paljon kuuluu rakkauteen (text: Saukki)
GIUSEPPE VERDI (1813–1901):
La donna è mobile (text: okänd)
PERTTU HIETANEN (1950–) – TAISTO WESSLIN (1941–2010):
Nocturne (text: Eino Leino)
JUHA VAINIO (1938–1990):
Vanhojapoikia viiksekkäitä
UNTO MONONEN (1930–1968):
Satumaa
NILS-ERIK FOUGSTEDT (1910–1961):
Romanssi (text: Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN (1902–1981):
Kohtalokas samba
ERNESTO DE CURTIS (1875–1937):
Palaja Sorrentoon (text: Raili Kahilainen)
JEAN SIBELIUS (1865–1957):
Finlandia (text: V. A. Koskenniemi)
Fritt inträde
Längd 1 h, ingen paus
Välkommen till ett allsångevenemang på Konstens natt i Konstens hus innergård! Den internationellt kända operastjärnan Mika Kares och pianisten Nicholas Pulkkinen bjuder in dig till en konsert där publiken är en integrerad del av föreställningen.
Sedan 2014 har allsångevenemanget blivit en älskad tradition Euraåminne och i augusti kommer denna tradition att föras till Åbo. Evenemanget erbjuder sångglädje och sammanför människor i alla åldrar och med olika bakgrund. Sångerna sträcker sig från opera till pop, från musikaler till barnsånger. Det finns välbekanta melodier och överraskande pärlor som kommer att utmana och inspirera dig att sjunga av hjärtans lust.
Mika Kares själv kommer att leda evenemanget och varje stycke kommer att tolkas till det yttersta och sjungas till fullo. Tillsammans med Kares och Pulkkinen får varje deltagare uppleva hur det känns att sjunga med stora känslor och ett fullt hjärta tillsammans med andra.
Det här evenemanget är en gemensam stund där sångens kraft skapar en känsla av gemenskap, värme och delade upplevelser. Du kan komma ensam, med familj eller vänner och känna dig som en del av gruppen.
Kom, sjung med oss och känn hur musiken förenar!
Orden
MAAMME
(san. Paavo Cajander)
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien.
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien.
Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa;
viel’ lempemme saa nousemaan
sun toivos riemus loistossaan,
ja kerran laulus synnyinmaa,
korkeemman kaiun saa.
viel’ lempemme saa nousemaan
sun toivos riemus loistossaan,
ja kerran laulus synnyinmaa,
korkeemman kaiun saa.
YKSI RUUSU ON KASVANUT LAAKSOSSA
(san. Kaarle Krohn)
Yksi ruusu on kasvanut laaksossa
ja se kauniisti kukoistaa.
Yksi kulkijapoika on nähnyt sen,
eikä voi sitä unhoittaa,
yksi kulkijapoika on nähnyt sen,
eikä voi sitä unhoittaa.
Ja sen olisi kyllä hän poiminut
ja sen painanut povelleen,
mutta köyhänä ei ole tohtinut,
vaan on jättänyt paikoilleen.
OSMININ LAULU
(san. tuntematon)
Jos oot löytänyt sä hentun
ihanaisen, herttaisen,
häntä muista vartioida,
mutta myöskin liehakoida
hyväellen, suudellen,
hyväellen, suudellen,
suudellen.
Trallallera, trallalera, trallalera, trallalera.
Pidä piilossa tuo aartees,
hänet sulje lukon taa.
Kaiken maailman poikarentut
koettaa meiltä ryöstää hentut.
Siitä monet murheet saa,
siitä monet murheet saa, murheet saa.
Trallallera, trallalera, trallalera, trallalera.
Kaikkein suurin vaara uhkaa,
kun on kirkas täysikuu.
Jos vain hetkeks nukahtaisit,
herätessäs nähdä saisit,
ett’ on tallella kaikki muu,
mutta poissa simasuu, simasuu.
Trallallera, trallalera, trallalera, trallalera.
SININEN UNI
(P. Mustapää)
Joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee
ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut
ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään
ja hyppää kaapin taa.
Ja sillä on uninen lakki
ja sininen, uninen yö
ja unista jäätelön palaa
se pienillä hampailla syö
ja sillä on sininen auto
ja se auto hyrrää näin:
surrur, surrur ja lähtee
unen sinistä maata päin.
Ja pieni sateenvarjo
on aivan kallellaan
ja sinistä unien kirjaa
se kantaa kainalossaan
ja unien sinimaahan
se lapset autolla vie.
Surrur, surrur ja sinne
on sininen, uninen tie.
Ja siellä on kultainen metsä
ja metsässä kultainen puu
ja unien sinilintu
ja linnulla kultainen suu
ja se unien sinilintu
se lapsia tuudittaa,
se laulaa unisen laulun,
la la lal la la lal lal laa.
PÄIVÄNSÄDE JA MENNINKÄINEN
(san. Reino Helismaa)
Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo mailleen hiipi, päivänsäde kultasiipi
aikoi juuri lentää eestä sen,
kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa,
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: ”Poltat silmiäni,
mutt’ en ole eläissäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mun sokeaksi saa,
on pimeässä helppo taivaltaa.
Jää luokseni, niin kotiluolaan näytän sulle tien,
ja sinut armaakseni vien!”
Säde vastas: ”Peikko kulta
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa”.
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa.
Hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on,
ja toinen yötä rakastaa.
MEKSIKON PIKAJUNA
(san. Reino Helismaa)
Pikajuna Meksikon, halki kiitää, yö jo on, valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää.
Haukku kuuluu kojootin, häipyy meluun veturin, Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää.
Ensiluokan vaunussa, uninen on tunnelma, matkustajat – miehet, naiset – kaikki torkkuvat.
Silloin vauhti hiljenee ja melkein pysähtyy.
Missä lienee pysähdyksen syy?
Jarrut pyöriin kirskahtaa, vaunun ovi aukeaa, sisään syöksyy kaksi miestä mustanpuhuvaa:
Pikku-Pete, Iso-Pat, gangstereita molemmat, kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa.
”Kädet ylös, gentlemen!”, huutaa käskyn terävän Iso-Pat ja pari kertaa kattoon laukaisee.
”Viisainta, kun jokainen nyt lompsan aukaisee.
Kuula sille, joka kenkkuilee.”
Vastustaa ei kukaan voi, Pikku-Pete vartioi, Iso-Pat kun evakuoi sormin tottunein.
Sormukset ja kukkarot, medaljongit, lompakot, matkalaukut rosvo myöskin tutkii yksintein.
Mitään uhreille ei jää, saalis toiveet ylittää. Pikku-Pete hohottelee kohti kurkkuaan:
”Miehet lyödään tainnoksiin, mutt’ naiset viedään pois.
Lempimättä nyt en olla vois.”
Jymisevä nauru soi, Iso-Pat nyt aprikoi kumppaninsa sanoja ja kohta murahtaa:
”Okay, niinpä tehdäänkin, saamme kelpo haaremin. Viedään likat piiloluolaan Sierra Madren taa.”
Silloin vaunun loukosta, herrasmiesten joukosta, Hidalgo nyt esiin astuu, sanoo: ”Señores,
Meille tehkää mitä vain mutt’ naiset säästäkää,
muuten teistä kehno muisto jää.”
Seuraa hetken hiljaisuus, ehdotus on outo, uus. Haa, nyt naisten parvessakin syntyy kohinaa.
Vanhapiika muuan, kas, viisikymmenvuotias vaatii puheenvuoroa ja heti sen myös saa.
Silmät vihaa leimuten, tasajalkaa hyppien Hidalgolle kiukkuaan hän ryhtyy purkamaan:
”Mitäs herra suutaan soittelee ja hääräilee,
tehdään niin kuin rosvot määräilee.”
Vanhapiika hypähtää Patin kaulaan, siihen jää, vaikka iso rosvo koittaa häätää häntä pois.
Nainen lemmenkipeä, muiskuissaan on ripeä, eikä Patin vastustelu estää niitä vois.
Hohottelee Peten suu, kaveri kun hermostuu, vanhanpiian kuiskiessa: ”Darling, I love you.”
Ryöstön uhrit tuijottavat silmät selällään,
kuinka kaikki oikein päättyykään.
Kauhuissaan on Iso-Pat, ikäneidon suudelmat tulisia ovat, niistä hehkuu lemmenlies.
Kiljuu rosvo: ”Kuulkaas Miss, minä olen naimisiss’ ja on neljä lastakin, en ole vapaa mies.
Kaverini kihlatkaa, siitä kelpo miehen saa.” Puhe tämä Pikku-Peten posket kalventaa.
Junavaunun ovesta hän säntää pakoon, jees,
muttei pääse metriäkään ees.
Ikäneito hyljännyt, äskeisen on yljän nyt, Pikkuruista Peteä hän halaa, suutelee.
Vapauden takaisin, Iso-Pat sai tietenkin, vuorostansa apua jo Pete huutelee.
Vannoo, että myöskin hän, naimiskaupan pätevän solmi ja on lapsiakin vissiin seitsemän.
Ehkäpä on kahdeksankin, laskutaidollaan
kun ei pysty Pete loistamaan.
Itkuun vääntyy neidon suu, nyt hän vasta kimmastuu. Peten leukaan täräyttää suoran oikean.
Untenmailla otsa hiess’ siinä uinuu pikkumies. Iso-Pat nyt huomaa vaaran häntä uhkaavan,
ehdi ei hän aseeseen tarttua, kun uudelleen vanhanpiian nyrkki puhuu – vaikka tuhanteen.
Tuomari nyt laskea kai lukujansa sais,
ennen kuin Pat siitä virkoais.
Pikajuna Meksikon matkaa jatkamassa on, rosvot lojuu köytettyinä alla penkkien.
Tehty on taas jako uus, takaisin kun omaisuus saatiin alkuasukkaitten sekä jenkkien.
Vaara ohi, rauha maas, iloinen on vaunu taas. Yksi vaan on synkkänä, no kuka arvatkaas:
Vanhapiika yhdy ei nyt riemuun joukon muun.
”Onni taas on mennyt ohi suun… Huhhuijaa… Onni taas on mennyt ohi suun…Huhhuijaa… Onni taas on mennyt ohi suun”
KARJALAN KUNNAILLA
(san. Valter Juva)
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu.
Käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaiho pohjaton.
Mä tunnen vaaras ja vuoristovyös
ja kaskien sauhut ja uinuvat yös
ja synkkäin metsies aarniopuut
ja siintävät salmes ja vuonojes suut.
Siell’ usein matkani määrätöin
läpi metsien kulki ja närekköin.
Minä seisoin vaaroilla paljain päin,
missä Karjalan kauniin eessäin näin.
TOREADORIN LAULU
(san. Tauno Pylkkänen – Toivo Muroma)
Maljasta mä tahdon teitä kiittää,
sen mielelläin juon kera sotijain.
Onhan torero myöskin kuin sotilas,
huvikseen kumpikin kun taistohon käy.
On sirkuksessa juhla suuri,
kun katsojat sen täyttää kokonaan.
Ylhäältä alas, penkit on täynnä,
kaikkialla tungosta ja hurjaa melua vain.
Joku pelkää kai, ja siksi vaikenee,
toiset taas on kiihkon vallassa.
Rohkeus ja uljaus juhlaa viettää,
päivä tää on urhojen!
Kas niin, nyt valmis,
kas niin, kas niin, ah!
Toreador nyt taistohon käy,
toreador, toreador!
Ja kun mä taiston tuoksinnassa oon,
katseet arhamipain
mua aina seuraavat, toreador,
mua lempi odottaa.
Samassa jo melu taukoaa
ja kaikki hiljenee, nyt mitä tapahtuu?
Huudot on vaienneet, huudot on vaienneet,
aitauksestansa, oi, härkä jo kentällä on.
Hyökäten se mylvii raivoissaan, ja kohta
ratsullaan syöksyy maahan picador,
”Ah, bravo Toro!”, ulvoo nyt kansa.
Härkä raivoissaan, kas nyt, se syöksyy karjuen päin!
Nyt sarvillaan se maata möyrii,
on raivoissaan, sen veri nyt vuotaa virtanaan.
Pakohon nyt jo toiset kiiruhtaa,
esiin silloin astun ma,
ja nyt, oon valmis, kas niin, ah!
Toreador nyt taistohon käy,
toreador, toreador!
Ja kun mä taiston tuoksinnassa oon,
katseet arhamipain
mua aina seuraavat, toreador,
mua lempi odottaa.
RIKAS MIES JOS OISIN
(san. Esko Elstelä)
Rikas mies jos oisin,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies.
Tarvitsis ei raataa,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
jos vain oisin rikas, rikas mies,
digga digga, rikas, rikas mies.
Niin suuren linnan silloin pystyttäisin
keskelle kaupunkia näin
ja parhain peltikattoa peittämään.
Ja yhdet hienot portaat veis ylöspäin,
ja yhdet toisi alaspäin,
ja yhdet huvin vuoks’ ei minnekään.
Sen eessä kalkkunoita, hanhia ois
ja valtava määrä kanoja
äänekkäästi kotkottamassa vaan,
ja niitten kvak kvak kot kot kaa koka hank
noin kaikille paljastaisi sen,
kuinka upporikas olenkaan.
Ah!
Rikas mies jos oisin,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies.
Tarvitsis ei raataa,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
jos vain oisin rikas, rikas mies,
digga digga, rikas, rikas mies.
Voin vaimon armaan nähdä silkkisissä vaatteissaan,
kaksoisleuka hällä on.
Kaikenlaiset herkut hän paistattaa.
Hän niskaa nakellen keikkuu oikein kukon lailla.
Oi, mikä näky verraton!
Ja piiat kuulla kunniansa saa.
Ja mua liehakoivat johtomiehet kaupungin.
Ihan Salomonin tapaan heille neuvojani jaan.
”Käykö näin, Reb Tevje? Onko niin, Reb Tevje?”
Rabbin hämillensä älylläni saan.
Boi boi boi, boi boi boi, boi boi boi.
Silloin aivan yksi on lysti,
väärin jos mä vastaankin.
Rikkaan miehen sanaa uskotaan.
Ja silloin synagogaan ehtisin myös,
ja rauhassa rukoillakin vois,
ja saisin paikan kai itäseinän luo
Ja voisin oppineiden kanssa haastella,
eikä koskaan kiire olis pois.
Suurin haave onkin juuri tuo.
Ah!
Rikas mies jo soisin,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum,
kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies.
Tarvitsis ei raataa,
daidl diidl daidl digga digga diidl daidl dum.
Luoja kaiken suunnitellut on,
mutta oisko aivan mahdoton
tarkistaa se uudellen kenties
ja musta tehdä rikas mies?
ITKEVÄ HUILU
(san. Larin-Kyösti)
Tein minä pajusta hilpeän huilun,
mutten ääntä ma siihen saanut aattelin,
ei ole onneni haltia
soittajan lahjoja mulle jaannut,
soi soiseli, lahjojaan jaannut,
mä kaikille huilua näytin.
Näin minä hyttysen, hyttynen kuule:
puhalla huiluuni sielu ja henki.
Aurinko paistaa, ei ole aikaa,
hyrisi hyttynen hämärän renki,
soi soiseli hämärän renki ja huiluni päivässä kiilsi.
Kuljin mä maailman markkinateitä,
säveltä kysyin tuolta ja sieltä.
Päätä ne puisti ja sormin ne haastoi,
eikä ne tajunneet kysyjän kieltä,
soi soiseli kysyjän kieltä
ja huiluni rumaksi ruostui.
Silloin mä ilmoille itkuni päästin,
kelmeät kasvoni pimeään peitin.
Aattelin nyt minä kuolla tahdon,
huonon huilun ma maahan heitin,
soi soiseli, maahan heitin
ja silloin helisi huilu.
Humisevan huilun huulille nostin,
sormet ne sousi ja säveltä toisti.
Suru suli, vilisi virsien tulva,
ihana aurinko sieluuni loisti,
soi soiseli sieluuni loisti
ja huiluni ilosta itki.
NIIN PALJON KUULUU RAKKAUTEEN
(san. Saukki)
Oi,
paljon kuuluu rakkauteen,
ruusut huhtikuun ja lehdet puun, jotka kellastuu.
Minkä luonto meille antaa
tai maa mi päällään kantaa,
on kaikki sen, ken rakkauden vain saa.
Kun
mulle vuorten tuuli soi,
lahjan kauneimman se silloin toi, minkä saada voi.
Käsin hellin sai se sydämein
näin hiljaa laulamaan,
niin, oi niin,
se kuuluu rakkauteen.
Pianosolo
Kun
mulle vuorten tuuli soi,
lahjan kauneimman se silloin toi, minkä saada voi.
Käsin hellin sai se sydämein
näin hiljaa laulamaan,
niin, oi niin,
se kuuluu rakkauteen.
LA DONNA È MOBILE
(san. tuntematon)
Voi kuinka häilyvä onkaan tuo nainen,
mieli ja kieli muuttelevainen
Ain on hän herttainen, hilpeä katseinen,
nauraa tai hymyää, valhe ain lymyää
Vaikka hän vannois lempensä sulle,
hetkenpä tullen jättää hän sun,
jättää hän sun, niin jättää hän sun.
Jos kaiho mieleesi tois lemmen kaipuun,
neitonen löytyvi, mi sulle taipuu.
Vaan jos sen itseesi ainaiseks liität,
vapahan onnea alati kiität.
Vaikka hän vannois lempensä sulle,
hetkenpä tullen jättää hän sun,
jättää hän sun, niin jättää hän sun.
NOCTURNE
(san. Eino Leino)
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan, neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En mä enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär elon piiri,
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri,
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
VANHOJAPOIKIA VIIKSEKKÄITÄ
(san. Juha Vainio)
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Huuliharppuaan soittaa, ja norppa
nousee pinnalle pärskähtäen.
Aallon alla se suunnisti soittajan luo,
sille tuttua tutumpi on sävel tuo.
Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää,
hyvin hylje sen ymmärtää.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi kuten norppa,
myös sen kumppanin kohtalo vei.
Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan,
kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
yksi ymmärtää kaipuu sen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Lepokivellään iäkäs norppa
katsoo ystävää ymmärtäen.
Suuri Saimaa, mut naista sen rannoilta vaan
ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan.
Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen
olla sukunsa viimeinen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.
SATUMAA
(san. Unto Mononen)
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,
vain aatoksin mi kauas entää, sinne käydä saan.
Lennä laulu sinne, missä siintää satumaa,
sinne, missä oma armain mua odottaa.
Lennä laulu sinne lailla linnun liitävän.
Kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,
vain aatoksin mi kauas entää, sinne käydä saan.
ROMANSSI
(san. Reino Hirviseppä)
Sua vain yli kaiken mä rakastan,
sinä taivaani päällä maan.
Minä maiset murheeni unohdan
sinisilmiis kun katsoa saan.
Minä maiset murheeni unohdan
sinisilmiis kun katsoa saan.
Ylin riemuni oot, mitä toivoisin,
sä kun istut mun rinnallain.
Olet kaikkeni, aarteni kallehin,
olet onneni, unelmain.
Oi sallithan että mä suutelen
sinisilmiäs, armahain.
Mä jos kauas sun luotasi joutunen,
kuvas seuraa mun matkallain.
Mä jos kauas sun luotasi joutunen,
kuvas seuraa mun matkallain.
KOHTALOKAS SAMBA
(san. Georg Malmstén)
Niin viattomasti aivan
hän palkaks’ työn ja vaivan
noin illansuussa ravintolaan lähti istumaan.
Vain grogin päätti ottaa,
niin, se on aivan totta,
mutt’ kuinka sattuikaan, hän joutui tanssikapakkaan.
Oi caramba, silloin samba
oli muotitanssi rytmikäs ja uusi.
Uuden hurman, melkein surman
toi se meidän kalle Tappiselle aivan yllättäin.
Jo grogi oli juotu,
ja toinen pöytään tuotu,
kun hänen luokseen leijaa tyttö nuori hurmaavin.
On nimeni Tamara,
se oisko suuri vaara,
jos lähtisit sä ukko-kulta kanssain tanssihin.
Oi caramba, nyt soi samba,
tanssi tuo, se on kuin meitä varten luotu.
Nousee veikko, vanha peikko,
tahdon näyttää sulle oivan samban ensi askeleet.
Mut kuulehan Tamara,
on eukko mulla Saara,
hän tuonut ompi mulle kaksitoista tenavaa.
Ja ei se oikein passaa,
ett’ ukko täällä hassaa,
mä tunnen kuinka omatunto alkaa kolkuttaa.
Oi caramba, tanssi sambaa,
sanoi hälle silloin hurmaava Tamara.
Murhees’ heitä, eihän meitä
paha Susi-Hukka vielä ole pannut poskeensa.
Nyt kaikenlaiset viinit,
ja muutkin juomat fiinit
ne Kalle Tappisen sai kohta riemutunnelmaan.
Hän näki vain Tamaran,
jo häipyi muisto Saaran,
ja kaikki kaksitoista lasta jäivät unholaan.
Hei caramba, soita sambaa,
kyllä tämä poika kaikki viulut maksaa.
Malja sulle, malja mulle,
vaikka menis’ sitten viimeisetkin siemenperunat.
Mutt’ saapui uusi aamu,
ja kalpeena kuin haamu
nyt hotellissa yksin istuu Kalle Tappinen.
Hän kepulisti jaksoi,
ne viulut vasta maksoi,
kas poissa oli lompakko ja myöskin tyttönen.
Oi caramba, kallis samba,
noituu Tappinen ja itseksensä tuumii:
Kyllä varmaan Saaran armaan
kanssa Säkkijärven polkka oisi tullut halvemmaks’-
PALAJA SORRENTOON
(san. Raili Kahilainen)
Muistatko sä meren laajan,
joka luona kodin armaan
kietoi lemmenpaulan lailla
rannan kaniin Sorrenton.
Vaiko pohjoinen sun hurmas,
paikka etäinen ja vieras,
Sorrenton unhoitit silloin
eron ajall’ katkeralla.
Palaja, oi, tänne, armas,
meren laajan rantamille!
Tääll’ on laulut ihanimmat,
lemmen ääni suloisin.
Älä jätä mua!
Sua rukoillen mä pyydän:
Palaja takaisin
Sorrentohon!
Yöt niin tummat meren mailla,
ethän unhoittanut niitä!
Surust’ tietoa ei ollut,
toinen toistaan rakastimme.
Kukkain tuoksut huumaavimmat,
luutun näppäilyt niin vienot,
entä hyväilyt ja valat,
kaiken unhoittanut lienet?
Ei, mä tiedän: kaikki palaa,
jälleen alkaa uusi lumo,
jälleen sydän sykähtääpi
jälkeen eron ajan karmaan.
Palaja, oi, taas!
Sua rukoillen mä pyydän:
Palaja takaisin
Sorrentohon!
FINLANDIA-HYMNI
(V. A. Koskenniemi)
Oi Suomi, katso,
Sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
Oi nouse, Suomi, nostaa korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
sa että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle,
on aamus alkanut, synnyinmaa.
Artister
INFO
- Adress: Nunnegatan 4, 20700 Åbo.
- Kollektivtrafik: Nära till alla hållplatser i centrum. Närmaste hållplatser är Tavastgatan och Nylandsgatan. Domkyrka busshållplats i närheten.
- Tillgänglighet: Husets innergård har sluttande stenläggning. Huvuddörren är och salen är tillgängliga.
- Parkering: Parkeringsplatser på Nunnegatan och runt Domkyrkan.