Pianotaiteilija Risto Lauriala aloitti musiikkiopinnot Oulussa Helge Lückin ja myöhemmin Oulun musiikkiopistossa J. Törnwallin oppilaana. Sibelius- Akatemiassa hän opiskeli professori T. Mikkilän johdolla suorittaen pianodiplominsa 1972. Opintojaan hän on täydentänyt Lontoossa Ilona Kabosin yksityisoppilaana sekä Wienin musiikkikorkeakoulussa Dieter Weberin johdolla. Pianisti on myös suorittanut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede.
Suuren yleisön tietoisuuteen Risto Lauriala nousi vuonna 1970 voitettuaan ensimmäisen palkinnon Maj Lind- pianokilpailussa. Vuonna 1974 hän sai ensimmäisen palkinnon Stepanov-kilpailussa Wienissä. Ensikonserttinsa Risto Lauriala piti vuonna 1973, jonka jälkeen hän on esiintynyt ahkerasti kamarimuusikkona, orkestereiden solistina ja lied- pianistina Euroopan maissa, Neuvostoliitossa/Venäjällä, Japanissa ja USA:ssa. Konserttisarjoissaan Risto Lauriala on esittänyt Beethovenin pianokonserttoja, Bachin Partitat sekä Schubertin pianosonaatteja.
Risto Lauriala on toiminut Sibelius-Akatemian säestyksen lehtorina vuodesta 1978 sekä vuosina 1981-82 piano- ja kamarimusiikin lehtorina. Hän on myös saanut valtion 5-vuotisen taitelija-apurahan vuosina 1987-91 ja 1997-2001.
Viime vuosina Risto Lauriala on tehnyt lukuisia levytyksiä. Naxos-yhtiölle hän on levyttänyt mm. Sibeliusta, transkriptioita Bachin viulu- ja urkuteoksista sekä Josef Sukin ja Selim Palmgrenin pianoteoksia. Suomalaiselle Alba-yhtiölle hän on levyttänyt Beethovenin Diabelli -muunnelmia, Bachin Partitoja, Goldenberg-variaatiot, ”Die Kunst der Fuge”- teoksen pianoversiona, sekä Schubertin pianoteoksia.