Klaara Vasara (s. 1998) on helsinkiläinen klarinetisti, jonka taival instrumenttinsa parissa alkoi ukin vanhan klarinetin ansiosta Vantaan Musiikkiopistosta Eija Särkimäen opissa vuonna 2007. Tällä hetkellä Klaara toimii opintojensa ohella aktiivisena orkesteri- ja kamarimuusikkona. Hän on esiintynyt lukuisten suomalaisten orkestereiden, kuten Radion Sinfoniaorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Tapiola Sinfoniettan sekä Jyväskylä sinfonian riveissä. Rakastamaansa kamarimusiikkia Klaara on soittanut useilla festivaaleilla, kuten kansainvälisellä Crusell-viikolla, Kokkolan Syyskamarissa sekä Kotilo-konserttisarjan kiertueella. Myös nykymusiikki on lähellä Klaaran sydäntä ja sen parissa hän on päässyt työskentelemään mm. NYKY-ensemblen sekä HAI-kvartetin jäsenenä. Vuonna 2021 hän aloitti Kamarikesä-festivaalin taiteellisessa johdossa yhdessä viulisti Abel Puustisen ja pianisti Ossi Tannerin kanssa.
Klaara on opiskellut Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2015, ensin nuorisokoulutuksessa Tuulia Ylösen oppilaana ja sittemmin valmistunut musiikin kandidaatiksi vuonna 2021 Harri Mäen luokalta. Nyt hän viimeistelee maisterintutkintoaan samaisessa oppilaitoksessa Christoffer Sundqvistin johdolla. Lisäinspiraatiota Klaara on saanut vaihto-opintojen muodossa Norjan Musiikkiakatemiasta Björn Nymanin luokalta sekä lukuisilta suomalaisilta ja eurooppalaisilta mestarikursseilta mm. José-Luis Estelles, Yehuda Gilad, Nicolas Baldeyrou ja Martin Fröst opettajinaan.